Eläimet – kissat, hevoset, hamsterit ja ylimpänä koirat – voi kun joskus saisin. Näin tuumasin lapsena. Kodittomia eläimiä virtasi sisään ja jollain kummallisella tavalla vanhempani aina pääsi niistä eroon. Halu kasvoi kasvamistaan ja olin jo valmis valheeseen kissanpentujen myyjälle. Niin sain ensimmäisen oman eläimeni, vanhemmat taipuivat kun pentu oli jo talossa. Voi sitä onnea!

 

Koira olikin sitten haastavampi juttu. Pentu oli valmiiksi katsottu ja asiat sovittu, vain suostumus puuttui. ”Et sinä sitä kuitenkaan hoitaisi! Meille sen ulkoilutus kuitenkin jäisi”, ”Ulkoiluta tuota hihnaa ensin” Höh, hihnaa – edelleen minusta aivan vertailukelvoton idea. Kaksi aivan eri asiaa, hihna ja koira. Hihnan ulkoilutusko kertoisi jaksatko tulevaisuudessa ulkoiluttaa koiraa? Siitähän puuttuu täysin inhimillisyys ja tunteet. Mieluimmin hoidan ulkoilutusta sydämellä kuin velvollisuudesta. Uskon sydämen olevan kantavampi voima kuin velvollisuuden. Koira jäi kuitenkin saamatta, silloin.

 

Nuorena aikuisena ensimmäisessä omassa kodissa selailin sanomalehden Myydään koiria -palstaa. Siellä oli ilmoitus koiranpennuista 30 kilometrin päässä. Asiaa suuremmin pohtimatta – asia oli pohdittu jo pikkutyttönä – soitin kasvattajalle. Haaveesta tuli totta. Takaraivossa kuitenkin kolkutti istuttu pelko, entäs jos minusta ei olekaan siihen? Silotin itselleni reitin helpoksi. Sadevaatteet, kumisaappaat, ulkoiluvaatteet, kunnolliset jalkineet – sää ei tule määräämään huvittaako lähteä. Satoi tai paistoi, nautin koiran kanssa lenkkeilystä. Vanhemmat eivät siis tunteneetkaan tytärtänsä, minusta oli siihen, varmasti olisi ollut lapsenakin.

IMG_0058-normal.jpg

Arki kulki omia polkujaan, eläinrakkaus säilyi, koira pysyi osana perhettä:

Aikainen viikonloppuaamu, koira, metsälenkki.

Arkiaamu, koira, lastenrattaat.

Iltanuotio, koira, laulua.

Ilta, koira, juoksulenkki.

Loma, koira, samoilu.

Arki, koira, perhe.

Tuomio, koira, Tauti.

 

Koko maailma heittää häränpyllyä. Parikymmentä vuotta olin pääosin nauttinut koiralenkeistä, kunnes ylättäen jo lyhyt lenkki väsytti. Ylämäessä tossu tuntui siirtyvän vain tossun viereen, sai pinnistää että matka eteni. Samaan aikaan saadessani diagnoosin olivat koirat vanhoja tai sairaita. Ei tarvinnutkaan yrittää tehdä pitkiä kävelylenkkejä, koiratkaan eivät jaksaneet.

posio_-16-normal.jpg

Minäkään en jaksanut. Kunto romahti, mieliala romahti.

 

Itsetutkiskelun paikka.

 

Mikä on ollut voimavara, josta ammennan energiani? Mikä saa minut hymyilemään? Vastausta ei tarvitse hakea kaukaa. Liikunta antaa energiaa, kunhan vaan jaksaisi harrastaa liikuntaa. Mistä saisin energian hankkia energiaa? Eläimet, koira, koiranpentu. Iloinen, leikkivä koiranpentu, täynnä elämää. Vanha koira olisi vielä opettamassa olemisen mallia.

 

Jaksanko minä?

 

Tottakai jaksan! Lääkitys kohdilleen ja koira auttaa henkisellä puolella. Apua saa kun sitä pyytää, jos ja kun tulee sellainen hetki. Perheestä saan apua, kun myönnän itselleni oman rajallisuuteni ja pyydän sitä. Nöyrtymisen paikka, nöyrä on hyvä sana.

 

Pentu kohta puolivuotias, voi tätä onnea!

Hakki_-16p-normal.jpg