Ollessani hyvin, hyvin pieni - nukuin vielä pinnasängyssä - näin unta että sänkyni oli täynnä hämähäkkejä. Enoni oli ilmeisesti minua vahtimassa ja hän sytytti valot ja muistan oikein hyvin kuinka sänkyni tutkittiin, ei ensimmäistäkään öttiäistä. Tästä jäi vastenmielisyys hämähäkkejä kohtaan. Olen asian kanssa sinut niin, että ulkona saa olla, mutta sisälle ei ole asiaa. Asumme sellaisessa paikassa, että hämähäkkejä riittää ihan itsestään. Ostin kerran kuorikatetta isomman määrän, ostin myös samalla "valkopyllyhämähäkkejä" isomman määrän. Puistatti astua kuorikatteelle kun arviolta 20 hämähäkkiä ampaisi sivummalle joka askeleella. 

Hämistarinani huvittaa toista puoliskoani, olen niitä kirjannut ylös. Tässä pari: 

Kamikaze-hämis

Ikkunan pokat ovat tumman ruskeat, ne oikein houkuttavat hämähäkkejä luokseen. Hämiksethän suorastaan rakastavat tummia pintoja. Tummat pokat olivat joskus ihan ok, enää en ole samaa mieltä, en hämisarmeijan jälkeen.

Eräänä kesänä pesin, puunasin oikein vimpan päälle keittiön ikkunan pokat, poistin tiivisteetkin – toiverikkaana: Vaalennan ne! Hyvästi hämähäkit!Kaikki valmiina, odotin vain toisen puoliskon kotiin saapumista. Tulihan hän, innoissani ehdotin loistavaa suunnitelmaani. Silmät leiskuen, kielenkannat sataakahtakymppiä, unohdin suorastaan hengittää – niin innoissani olin. Mutta, mutta... olin yksin loistavan suunnitelmani kanssa, toinen puolisko ei ollut lainkaan kanssani samaa mieltä. Sopiiko se, miltähän se näyttäisi? Hän halusi vielä pohtia asiaa. Pohtia? Johan minä olin pohtinut, loistava idea senkun vain hyväksyisi! Minähän sen toteuttaisin. Olin kuin äärimmilleen kiristetty vieterilelu, joka odotti irtipääsyä. Vieterilelu veivattiin hitaasti auki, kriik, kriik, kriik, kriik. Huono idea.

Hämiksiä tulee ikkunoiden ulkopuolelle, sisäpuolelle ja ikkunoiden väliin. Kolmikerrosikkunat, joista jokainen ikkuna aukeaa. Siis kaksi erillistä sisäosaa. Niiden avaaminenkin on hurjaa. Suuret ikkunat, korkeat pienen ihmisen vinkkelistä. Varovainen aukaisu, hitaasti yrittäen nähdä joka kohtaan yhtäaikaa, mistä hyökkäävät nuo pelottavat kahdeksanjalkaiset. Niillä on mieletön etulyöntiasema. Kahdeksalla jalalla pääsee aika haipakkaa ja minut he näkevät erinomaisesti, koska olen jättiläinen hämikseen verrattuna, näkisi minut vaikka puolikkaalla silmällä – mutta hämiksellä voi olla silmiäkin kahdeksan! Neljä (2+2) vastaan KUUSITOISTA (8+8), heikoilla mennään. Toivoisin niin omaavani neljäparia silmiä kun avaan ikkunaa. Silmät pullistuu ja kuivuu kun yrittää nähdä kalansilmänä räpäyttämättä.

Ikkunoissa seittiä. Joka jumalan välissä. Mutta missä on hämikset? Kurkkivat jossain, aivan taatusti. Ne ovelat pirulaiset kykenevät maastoutumaan, pienellä painonsiirrolla ovat piilossa tai vielä paremmin piilossa. Jälkipolvi piilossa paikassa jota en halua tietää. Tällä kertaa en näe yhtäkään. Niskakarvat pystyssä putsaan seitit, pesen ikkunat. Vainoharhaisesti vilkuilen odottaen hyökkäystä, jota ei tullut.

Kunnes tulee seuraava päivä. Näen jo kaukaa, ikäänkuin nuori kokematon sulkansa metsästäjä liikkeellä. Musta hämis laskeutuu seittinsä varassa ikään kuin murtovaras vaijerin varassa ponnisten rytkimmäästi pilvenpiirtäjän seinää pitkin alas. Tämä on selvä kamikaze-hämis, ei minkäänlaista toivoa selviytymisestä. Uhkarohkea, hullun rohkea, järjetön laskeutuminen taisteluun. Täytyi tietää jo lähtiessään tulemaan. Valkoista seinää pitkin, tummat ikkunat molemmin puolin. Voi kokematon parka, näkyi kilometrin päähän. Kuin hidastetussa filmissä nousen, venytän käteni talouspaperille, lähestyn kamikaze-hämistä. Siististi paperiin – hämis ei selvinnyt sulan hausta.

 

Sanaton sopimus

Katson hämistä, joka on valtaisa. Nököttää pihamökin oven lipalla. Rauhallisesti, liikkumatta. Maalaan seinää ja samalla mittailen hämistä. On se niin iso, että herättää kunnioitusta.

Kysäsen hämikseltä: ”Sovitaanko, että minä olen tässä ja sinä olet siinä. Sinä jätät minut rauhaan ja minä jätän sinut rauhaan. Tämä on hyvä näin.” Hämis ei liiku. Tulkitsen myöntävän vastauksen.

Mennessäni kesän aikana monesti ohi, tervehdin aina hämistä. Melkein jo kuulen vastauksen. Silmät aina etsivät missä hämis on. Ja siellähän se, katon reunalla, vaihtaen vain vähän paikkaa.

Eräänä päivänä vieraat kummastelivat kun kuulivat minun tervehtivän hämistä. ”Mikä juttu tämä on?” ”Näin on sovittu. Hämis on siinä ja minä olen tässä, emme lähesty toisiamme. Näin on menty koko kesä.” Vieraat katsoivat ehkä vähän oudoksuen, en välittänyt.

Espanjalainen hämis

Kesälomalla Espanjassa väitin oven karmeissa asuvan hämiksen. Pariin otteeseen yritin imurilla saalistaa, mutta - hups! - hämis oli vetäytynyt jemmaan. Hämistä kävi myös toinen puolisko tiirailemassa ja lopulta tuumaili että ei ole, ei ole hämistä. Niin paljon häiritsi, että saalistin kuvan kyseisestä öttiäisestä.  En enää muista jäikö hämis karmeihin vai muuttiko oven ulkopuolelle. Vai onnistuinko imurilla?